Aamu sarasti sisään Jaanan huoneeseen. ”Huomenta
Jaana.”, hänen äitinsä huusi alakerrasta. Jaana nousi istumaan, kapusi
sängystään ja lampsi keittiöön. Oli varsin hieno päivä Thaimaassa, sillä oli
syksyn paras keli viikkoihin. ”Isäsi ja minä aiomme viedä sinut tänään eräälle
huviretkelle.”, Jaanan äiti sanoi ja hymyili hellästi. ”Huviretki? Syyskuussa?
Älä naurata.”, Jaana sanoi ja jatkoi syömistä. Kaapo, Jaanan isä, syöksyi
huoneeseen. ”Amanda! Jaana! Sain sen valmiiksi.”, isä säteili innokkaana.
Klaara, Jaanan äiti, taputti käsiään ja Jaana vain katsoi vierestä heidän
hihkumista.
Kun Jaana oli
syönyt, hän kiipesi yläkertaan. Klaara tuli huoneeseen.”Laita jotain kivaa
päällesi.”, hän sanoi.
Kaapo passitti Jaanan autoon ja niin lähdettiin. Kuljettiin yli pienien mäkien,
läpi pienien kylien, aina pienelle metsäaukealle saakka. Siellä koko perhe
nousi autosta ja isä meni hakemaan jotain takakontista. Hän otti sieltä pienen
sinivihreän leijän ja antoi sen Jaanalle.”Sinä saat lennättää leijaamme
ensin.”, Kaapo sanoi. Jaana nosti leijan ilmaan. Se kieppui tuulen mukana.”Vau
kuinka kauniisti se lentää.”, Jaana sanoi ja ihasteli leijan kieppumista
yläilmoissa.
Tunnin päästä
piti jo lähteä. Jaana olisi kyllä halunnut olla vähän pidempään. Kotona Jaana
kirjoitti päiväkirjaansa päivän tapahtumista ja kuulumisista.
20.9.2011
Olimme lennättämässä leijaa. Se oli
kaunista katsottavaa, kun se kieppui ilmassa. Olisin halunnut nähdä sen aina
vaan. Jaana.=)
Loppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti