Emmin kamala päivä.

Istuin koulun penkille. Katsoin miten muut pelasivat jalkapalloa. Ei huvittanut mennä mukaan. En ollut siinä hyvä. En ollut missään hyvä. Olin aina vaan surkea.

Sisällä olin hiljaa, kuin hiiri. En viitannut, en puhunut enkä sanonut sanaakaan mistään. En edes halunnut kuunnella puhetta. Halusin vajota maan alle. Ainoa ystäväni oli liittoutunut luokan tyttöjen kanssa. He välttelivät minua parhaansa mukaan. ”Viis siitä tytöstä Jaana. Sä oot nyt meidän kaa.”, kuulin erään tytön sanovan.

Ruokalassa ei puhuttu mistään kiinnostavasta. Ainoa mikä päähäni mahtui, oli Jaana. Miten hän saattoi hyljätä minut? Miten hän saattoi olla Karoliinan, Miisan, Ainon ja Saaran kanssa? Ja vielä ilman minua. ”Olen hyvin pettynyt suhun. Mä luulin, että me oltais ystävii ainiaan ja ikuisesti.”, sanoin Jaanalle pukkarin ovella. ”Hä? Etsä tajuu, et kaikki riippuu suosiosta. Ilman sitä mä en ois sun kaa nyt.”, Jaana sanoi ja avasi oven. Karoliina veti Jaanan sisään ja lukitsi mut ulos. Onneks sain oven auki.

Liikka meni ihan pieleen. Verkkarit oli jääny ja Aino oli töniny sählyssä mua koko pitkän kakstuntisen. Lopulta se kaikki kamala loppui. Ja Jaana vaan nauroi Miisan vitseille. Mä nostin kassini ylös ja kävelin ulos. Pari jonossa piti mennä takas omaan luokkaan, mut kuten aina Jaana olis valinnut mut. Mut nyt se oikein vinku päästä Karoliinan pariksi. Matkalla kuulin Karoliinan sanovan:” Näiksä ne Emmin kuteet? Totaalisen pois muodista menny.”. ”Varmaan 1950-luvulta.”, Saara sanoi. Jaana katsoi minuun ja katsoin mykkänä takaisin. ”Niin kai. Aika muodottomat kyllä.”, Jaana sanoi ja tirskahti. Se oli viimeinen pisara. Kävelin tyttöjen eteen ja huusin kovaan ääneen itku kurkussa: ”Miksä oot tollane? Mä haluun mun kamun takas. Susta on tullu ärsyttävä nirppanokka, joka vaan haluu puhuu vaatteista ja pojista. Sä olit mun kaveri. Painosanalla OLIT!”. Juoksin luokkaan ja lyyhistyin pulpetin luo. Elämäni oli pilalla.

Kotona kirjoitin päiväkirjaani. Silloin puhelin soi. Se oli Jaana. Laiton vastaajaan. ”Sori et sanoin noin, mut halusin sanoo tän. SÄ et enää on mun kaveri. SÄ kuljet yhä kamalis vaatteis. Ja SÄ et tosiaankaan kuulu mun elämään enää. BBL eli bye bye loser.”, Jaana sanoi ja räkätti loppuun.

Koulussa näin Jaanan. Taistelin itkua vastaan ja käänsin pääni. ”Auts! Varo mihin menet.”, poika sanoi. Käännyin ja näin vihaisen pojan ja olin tallannut hänen varpaansa. ”Sori en nähny. Oon miljoona kertaa pahoillani tosta.”, jankutin ja heilutin käsiäni. Karoliina tönäisi minua lähemmäs, niin että kaaduin hänen päälleen. ”Oon Niko.”, hän sanoi ja nosti minut pystyyn. Hän hymyili.

Sain pari päivää sitten tekstain. ”Moro Emmi. Sä oot tosi söpö. Tulisiksä meillä huomenna? Terkuin Niko. P.S Ota se söpö paitas mukaan, joka oli sulla  silloin maanantaina.<3 J.” Laskin kännyn alas. Olin taas iloinen. Halusin nähdä Nikon jo nyt.