Nelli Nalle

Olipa kerran nalle nimeltä Nelli. Nelli oli tavallinen nallenukke, joka asui rivitalossa Lontoossa. Nelli oli yksinäinen hyllyllä, mutta joutui kerran huimaan seikkailuun. Nimittäin hän kerran putosi ikkunasta kadulle. – Voi ei! Nelli huusi ja istahti jalka käytävän reunalle. – Miten pääsen takaisin kotiin? Nelli valitti. Juuri silloin hän näki ison linnun lentävän taivaalla. – Lintu hoi! Nelli huusi. – Voitko viedä minut tuonne ylös. Tipahdin ikkunasta enkä pääse takaisin. – Voi sinua nalle rukkaa. Kunpa pystyisinkin. Mutta en voi, sillä olen hauras ja hento lintu, suuri lintu vastasi. Nelli nyökkäsi ja huomasi viemärin. Hän otti pari askelta, tipahti suoraan viemäriin kadoten sen mustaan ja kosteaan nieluun.

Alhaalla oli todella märkää ja likaista. Nellin tassut olivat jo nyt täynnä kuraa. Siellä hän näki hiiren joka söi juustoa. – Hiiri hoi! Nelli huusi. – Nakertaisitko minulle puusta sillan tuonne talon ikkunalle. Sillä putosin sieltä enkä pääse enää takaisin, Nelli sanoi ja toivoi että hiiri suostuisi. – Voi sinua. Kunpa voisinkin. Mutta lääkäri sanoi että en saa nakertaa enää yhtään puuta tämän päivän aikana, hiiri sanoi pidellen hammastaan. Nelli nyökkäsi ja kiipesi tikkaita ylös takaisin tielle. Silloin Nelli näki kissan tallustelevan tiellä. Hän ajatteli että kissasta voisi viedä hänet jalkakäytävän yli pihanurmelle. Hän juoksi kissaa vastaan mutta tämä vaan tassutteli eteenpäin. Mutta onneksi Nelli ehti juuri ja juuri tarttumaan se hännästä ja sanomaan sille ”Pysähdy”.

Kissa pysähtyi ja Nelli lensi päin sen takamusta. - Kissa hoi! Nelli huusi. – Voitko auttaa minut tuon jalkakäytävän yli? Nelli kysyi. – Miau, kyllä voin, kissa sanoi ja otti Nellin selkään ja hyppäsi jalka käytävän yli suoraan pihanurmelle. – Voitko viedä minut tuon puun luo? Nelli kysyi. – Mau, tietty mutta olet minulle yhden palveluksen velkaa, kissa sanoi ja tallusteli puun luo. Nelli kiitti kissaa ja katsoi korkealle puun latvaan. Siellä ei ollut mitään muuta kuin joku outo pallo. Se oli tehty risuista ja se oli pallo. Nelli ei ollut nähnyt ennen sellaista ja kierteli puuta yllättyen. – Mikä on ylhäällä mutta ei tule alas vaikka käskisi? kuului ääni puusta. Nelli säikähti ja kaatui istumaan. – En tiedä, Nelli sanoi ja kapusi seisomaan. – Se olen minä, orava tietty! orava huusi ja hyppäsi alas.

Orava katsoi Nelliä ja Nelli katsoi oravaa. – Orava hei! Nelli sanoi. – Voitko viedä minut puuta ylös ja heittää minut ikkunasta sisään? Nelli kysyi. – Tietty nalle kulta, orava sanoi ja otti Nellin selkäänsä varoen. – Pidä kiinni nalle! orava huusi ja ampaisi vauhtiin. Kura, jonka Nelli oli saanut viemäristä, lensi tuulessa kun orava viiletti ylös puuhun. Oksalla orava tarttui Nellistä ja heitti hänet suoraan omaan kotiinsa. – Kiitos orava! Nelli huusi. – Eipä kestä nalle kamu! orava vastasi. Nelli katsoi ympäri huonetta. Mutta joku oli tulossa. Nelli meni ikkunalaudalle istumaan niin kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Tulija oli Nellin paras leikki kaveri Saara. Hän oli ihminen mutta piti siitä että sai leikkiä Nelli Nallen kanssa joka päivä.

- Vihdoin kotona Nelli huokaisi kun Saara aloitti leikin. Kun Nelli katsoi ulos hän huomasi kun kissa vietiin rankkuri autoon. Kissa oli sama joka oli auttanut Nelliä. Nelli kapusi Saaran olkapäälle ja kurottautui korvan luo. – Haetaan kissa niin että sinä saat lemmikin, Nelli kuiskasi Saaran korvaan. Saara juoksi alakertaan ja niin lähdettiin ajamaan kohti eläin kauppaa. Siellä Nelli sai valita, mikä eläin otettaisiin. Ja niin sama kissa päätyi Nellin kotiin, mikä oli auttanut Nellin kadun yli. Kun kissa ja muu perhe olivat kotona, niin kissa kuiskasi Nellin korvaan. – Lupaus eli se pieni palvelus on nyt tehty, kissa sanoi ja tepasteli alas. Nellillä oli ollut nopea ja hauska päivä mutta nyt on jo ilta Nelli, Saara sekä kissa Kisu menevät nukkumaan.                     

LOPPU.